18. maaliskuuta 2013

MUN KOTI EI OO TÄÄLLÄ

Sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on. Uskon tuohon sanontaan nyt, kun olen löytänyt paikkani. Aina näin ei ole ollut ja tuo Chisun kappale on ollut silloin hyvin ajankohtainen. Avataan tässä kirjoituksessa hieman taustoja elämästäni näin asuinpaikkojeni näkökulmasta. Missä olen asunut, miten olen päätynyt sinne ja missä olisin aina halunnut asua. Mikä on minun kotimaisemani eli sellainen, missä tunnen oloni kaikkein rauhallisimmaksi? Voiko koti olla myös jokin muu kuin fyysinen asuinpaikka? 

KARKKILA. Sieltä olen lähtöisin, se on synnyinkaupunkini. Pieni kaupunki tai toisaalta kunta, jossa asuu noin 9 000 asukasta. Kaupungin tunnen kuin omat taskuni, koska olenhan siellä asunut peräti 22 vuotta, jos ei oteta huomioon ensimmäistä vajaata puolta vuotta Helsingin Lastenklinikalla. Sen pitäisi olla aika turvallinen kaupunki, vaikka nykymaailmassa pitääkin ajatella, että missään ei voi olla turvassa. Tässä kaupungissa olen käynyt kouluni suurimmaksi osaksi eli ala- ja yläasteen sekä lukion. Tästä kaupungista olen saanut ensimmäiset ystäväni, olen ajanut ajokorttini täällä ja tämän kaupungin koripallojoukkueen mukana olen reissannut vierasmatseihin. Odotin aina niitä päiviä, kun pääsin shoppailemaan Helsinkiin, koska mitään erikoisempia kauppojahan tuolla ei ole. Tämä kaupunki kulkee aina mukanani koko elämäni, ei siitä pääse mihinkään.

Silti tuo kaupunki ei tunnu kodilta. Huomasin sen, kun valmistuin lukiosta. Halusin silloin nähdä maailmaa ja saavuttaa tietoisuutta isommissa ympyröissä. Karkkilassa on helvetin pienet piirit. Lähestulkoon jokainen tuntee tai ainakin tietää toisensa, joten juoruja liikkuu tasaiseen tahtiin. Olinhan minä sen mestan "outo ja erilainen", juuri tuon rajoitteen takia. Eihän tuota mulle suoraan sanottu, kuulin sen myöhemmin kavereiltani. Onhan mua aikoinaan kiusattukin tuossa samaisessa kaupungissa, mutta olen siitä selvinnyt. Nykyään ajattelen, että mua ei yhdistä tuohon kaupunkiin muuta kuin porukat ja rakas kissani Piki. Ei siellä ole enää minulle yhtään mitään. Vaikeimpina masennusaikoina inho omaa kotikaupunkiani kohtaan korostui ja halusin sieltä pois, ihan minne tahansa. Ainoastaan muutto pois ja taakse jäävien siltojen polttaminen auttaisi. Suunnittelinkin usein, että sitten kun muutan pois, katkaisen välini kaikkeen ja kaikkiin, mitkä liittyvät vähänkin tuohon kaupunkiin. En kuitenkaan niin tehnyt kokonaan, osittain vain. Nykyään tuo kaupunki ei herätä mulla enää mitään tunteita, ja voin siellä käydä jopa ihan mielelläni. Tosin herättää se, joskus iloa, kun näkee läheisiä ihmisiä. Siihen se hyvä sitten jääkin.

LAHTI. Toinen kaupunki, missä olen asunut, tosin vajaan vuoden. Se oli huikeaa, kun pääsin muuttamaan isompaan kaupunkiin. Päädyin sinne oikeastaan vähäsen vahingossa, kun katsoin kansanopistovaihtoehtoja Internetistä ja mietin, missä voisi opiskella journalismia. Unelmana oli silloin ja on edelleenkin tulla toimittajaksi. Totesin äidilleni yhtenä päivänä "Lahdessa on journalismilinja, haen sinne!". Pääsin Lahden kansanopistoon ja silloin tajusin, että elämänmuutos on edessä. Minä pääsen muuttamaan yksin toiseen kaupunkiin! Suunnittelin tarkasti, mitä kaikkea ottaisin mukaan ja mitä tekisin "viimeisinä päivänä" Karkkilassa. Tein siitä suuren jutun, ihan osaksi kettuillakseni. Jälkeenpäin ajateltuna eihän sen olisi pitänyt olla niin suuri juttu, mutta kai sitä nyt jostain saa iloita. Kotini Lahdessa oli kansanopiston asuntolan huone, joka oli kooltaan 9 neliötä. Sinne mahduttaisin elämäni vuodeksi. Aloin kutsua sitä "luukuksi" ja sanoin aina "olevani luukulla" ja "meneväni luukkuun", kun ilmoitin asuintovereilleni olinpaikkani. Sisustin "luukun" itseni näköiseksi, vaikka se olikin kalustettu huone, mutta vein sinne omat mattoni, säilytyskorini ja tietokoneeni! Halusin siitä mahdollisimman kodinomaisen, sitähän sen piti olla vuoden.

Vuosi kansanopistolla sujui hyvin. Alussa jopa niin hyvin, etten halunnut mennä mielellään käymään porukoideni luona. Ensimmäistä kertaa kun kävin Karkkilassa, tunsin ahdistusta. Minun piti tulla kotiin, mutta se koti ei tuntunut kodilta. Olo helpotti vasta, kun pääsin takaisin Lahteen. Puhuin kavereilleni paljon siitä, että Lahti oli minun kotini ja Karkkila oli jokin pieni paikka jossain, johon en kuulu. He ihmettelivät suuresti ja sanoivat, että minä en voi pitää Lahtea kotinani, koska asun Karkkilassa. Olin heidän mukaan Lahdessa vain väliaikaisesti. Vaikka tiesinkin tämän, sen sanominen ääneen loukkasi minua. Miksi en olisi voinut pitää edes väliaikaista paikkaa kotinani, jos sydämeni sanoo, että olen kotona? Piilotin jopa Facebookista kotikaupunkini. Halusin elää Lahdessa, kokea suuremman kaupungin äänet, valot ja tunnelman. Se suuri ihmisjoukko ympärillä oli helvetin vapauttava, en erottunut joukosta erilaisena - minun ajateltiin olevan ihan samanlainen kuin muut. Kansanopistolla opiskelleetkin ihmiset hyväksyivät mut ihan omana itsenäni, en saanut kummallisia katseita, minulle moikkailtiin ja tunsin kuuluvani siihen "perheeseen". Se teki mulle henkisesti helvetin hyvää, nostatti itsetuntoa ja sain olla vapaa. Sain riisua suojamuurini, näyttää muille sen, mitä oikeasti olin. Olin onnellinen, koska elin osittain unelmaa. Tästä eivät kaikki ihmiset tykännet ja sain kuulla olevani jotain muuta mitä oikeasti olen, esittäväni ja vetäväni roolia. Nämä samaiset ihmiset olivat niitä, jotka "tunsivat mut monen vuoden takaa ja tiesivät, millainen olisin oikeasti ja millainen en olisi". Silloin tuli olo, että enkö saa olla onnellinen edes toisessa kaupungissa tai edes hetken ajan? Vaikka Lahdessa tapasinkin ihmisiä, jotka olivat epämiellyttäviä ja koin ensimmäisen virallisen lyhyeksi jääneen parisuhteen siinä kaupungissa, vietin suurimman osan ajasta ihan mahtavien ihmisten seurassa. Osa heistä on ystäviä vieläkin! Sitä ihmisjoukkoa en unohda ikinä, sitä yhteenkuuluvuutta ja sitä kannustamista. Toinen piti huolta toisesta, ketään ei jätetty yksin!

Usein fiilistelin itsekseni kävelemällä kaupungilla yksin, seuranani vain mp3-soitin. Menin keskustaan, kauppakeskus Trioon kiertelemään tai välillä katsomaan koripalloa Lahden Urheilutalolle. Välillä kiertelimme kaupungilla kavereiden kanssa, kävimme syömässä ja nautimme toistemme seurasta. Kävin Lahdessa myös keikoilla tai juhlimassa sekä harrastin silloin reggaetonia. Elin sitä elämää, josta Karkkilassa sain vain haaveilla. Kaikesta upein näkymä niihin aikoihin oli pimeä, mutta spotti- ja katuvaloilla valaistu Lahti. Se rauhoitti minua ja välillä lähdin pimeällä kävelemään itsekseni porukoiden pelosta huolimatta. Tunsin kaupungin kodikseni jopa niin paljon, että otin kansanopistovuodesta elinikäisen muiston, niskaani tatuoinnin. En kadu kuvaa, enkä sitä että päätin lähteä Lahteen. Se vahvisti unelmiani ja sain viettää elämäni parhaimman vuoden. Kuuntelin paljon Brädiä viimeisellä viikolla ja itkin sitä, kun piti jättää taakse niin hieno kaupunki. Kuitenkin erään syyn takia olin päättänyt, että kaupunkiin en enää jää pidemmäksi aikaa. Jouduin palaamaan takaisin synnyinkaupunkiini eli kaupunkiin, joka aiheutti hyvin ristiriitaisia fiiliksiä.

LOHJA. Lohja on toinen paikkakunta, jossa olen asunut lyhyen ajan eli puoli vuotta. Se on tosiaan isompi kaupunki kuin Karkkila, noin 47 000 asukasta. Luulin Lohjan asukasluvun olevan paljon vähemmän kuin mitä se todellisuudessa on. Päädyin sinnekin opiskelemaan, Laurea-ammattikorkeakouluun tradenomiksi ihmeen kaupalla. Mulle on suositeltu liiketalouden alaa ihan paremman työllisyyden takia, ja sitä ideaa aikaisemmin vastustin erittäin paljon. Koin, että en saanut toteuttaa unelmiani, koska "journalismikoulutukseen on vaikea päästä" ja "alalta ei löydy töitä", joista molemmat väitteet ovat totta. Päätin myöntyä ja hakea Lohjalle monimuotokoulutukseen, johon sitten pääsinkin. Olin innoissani muutostani Lohjalle, koska pääsin taas kauemmas Karkkilasta. En ollut Lohjalla kovin paljoa käynyt, joten kaupunki oli sillä tavalla tuntematon. Tässä vaiheessa oli uusi asia, että pääsin muuttamaan ihan yksin vuokrayksiöön. Pääsin siis asumaan yksin toiseen kaupunkiin, vaikka edellisellä kerralla asuinkin asuntolassa tavallaan yksin, mutta en kuitenkaan. Nyt pitäisi selvitä yksin asunnossa ja hoitaa elämänsä itse, pitää itsensä kasassa ja selviytyä koulusta. Odotin "uutta elämää" innolla, mutta toisaalta pelotti se vastuun ottaminen. Odotin kuitenkin suhteellisen innolla koulua, koska kuitenkin välivuosia oli takana ja pääsin taas opiskelemaan. Koulu ja eläminen Lohjalla muutenkin alkoi hyvin, koska sopeuduin mielestäni opiskeluryhmään hyvin ja sain uusia kavereita. Monimuoto-opiskelu tuntui aluksi mielenkiintoiselta. Koin, että nyt olen vihdoin löytänyt alani. Aloin harrastaa salitreenausta ja kuljin tasaisin väliajoin käymään porukoilla tai miehen luona hänen kotikaupungissaan. Lohjalla mulla oli oma auto, jota käytin liikkumiseen. Välillä tuli pyörittyä Lohjan keskustassa ihan muuten vain tai ajeltua autolla ympäri kaupunkia. Mielipiteet Karkkilaa kohtan muuttuivat näihin aikoihin positiivisemmaksi, vaikka en kuitenkaan kaupungin ilmapiiristä vielä tykännyt. Elämä alkoi vihdoinkin olla sellaista mukavanoloista. 

Ongelmat alkoivat myöhemmin keväällä. Motivaatio koulua kohtaan alkoi selkeästi laskea ja tunsin olevani taas paikassa, joka ei tuntunut varsinaisesti kodilta. Pidin Lohjasta kaupunkina, mutta opiskeluala oli täysin väärä. Monimuoto-opiskelukin tuotti vaikeuksia, koska en olut tottunut niin suureen vastuunottoon, mitä se olisi vaatinut ja tähän mukaan lukien vielä ala, joka ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä halusin todella. Aloin miettiä, lähtisikö yrittämään vielä uudelleen kohti niitä "oikeita unelmia" eli journalismikoulutukseen hakua. Myönsin porukoille eräänä iltana, että en ollut onnellinen Lohjalla ja haluaisin vielä kerran yrittää hakea Turkuun. He kannustivat mua, että mulla ei ollut mitään menetettävää, jos yrittäisin vielä kerran. Hain apua tilanteeseen AMK:n opintopsykologilta, joka kirjaimellisesti pelasti minut. Päätin tehdä puolittain salassa haun. En halunnut kuulla pätemistä siitä, miksi olin sanonut luopuneni unelmistani ja sitten kuitenkin yrittäisin uudelleen niitä kohti. Vihjasin haun tekemisestä vasta saadessani valintakoekutsun, mutta vannoin luokkatovereilleni, että käyn ainoastaan kokeilemassa. Olin opintojeni kanssa aikamoisessa suossa ja vaikka päällisin puolin näytin iloiselta ja "kyllä mä pärjään"-ihmiseltä, niin sisälläni oli täysi kaaos. Halusin pois, mutta en tiennyt mihin. Opintopisteitä oli kertynyt niin vähän, että Kela olisi ollut kyselemässä opintojeni perään. Kuitenkin tämä opintopsykologi auttoi minua niin, että järjesteli asioita paremmaksi mun kannalta. Kesällä sain tietää, että journalismin valintakokeista tuli hylätty ja joutuisin jatkamaan Lohjalla. Koetin tottua ajatukseen, vaikka olinkin helvetin pettynyt. Kuitenkin opiskelupaikka oli tallella ja asiani oli järjestetty niin, että jatkaisin opintoja normipuolella. Kohtalo puuttui peliin 22. elokuuta, kun Turun AMK:sta tuli soitto. Opiskelupaikka tulisi vaihtumaan taas ja pääsisin muuttamaan Turkuun kaivatun ja noin viisi vuotta unelmoidun journalismikoulutuspaikan perässä. Yksi asia on varma eli Lohjaa ja luokkakavereita tulee helvetin kova ikävä!

TURKU. Matkani päätöspiste on Turku. Se on kaupunki, jossa myös vanhempani ovat asuneet aikoinaan. Lohjalta Turkuun tuli siirryttyä kirjaimellisesti viikossa, jos lasketaan asunnon hankinta, kamojen pakkaus ja roudaus uuteen asuntoon. Tällä kertaa en muuttaisi yksin, vaan saisin asuinkumppanikseni poikaystäväni! Ensimmäistä kertaa ikinä saisin asua jonkun kanssa kaksin, yhteisessä asunnossa. Mietin välillä jopa pelonsekaisin tuntein, miten yhteiselomme mahtaa sujua. Epäilisin, että hyvin, mutta mulla on kyllä joitain tapoja, joiden kanssa mä mietin kuinka kauan toinen kestää mua. Uusi kaupunki oli jännittävä, koska olin muutamia kertoja vain käynyt Turussa kääntymässä! Nyt samassa kääntymiskaupungissa tulisi elää. Turku on asumistani kaupungeista kaikista isoin, joten joukkon sulautumisesta ei tulisi varmastikaan ongelmaa. Olin alussakin sillä mielentilalla, että uskoin tulevani hyväksytyksi tässä kaupungissa. Pitää vain olla ystävällinen ja tutustua rohkeasti ihmisiin. Uuteen kouluun meno oli pelottavaa, mutta samalla erittäin kiinnostavaa. Podin kuitenkin huonoa omaatuntoa saamastani paikasta, koska sain paikan varasijojen ulkopuolelta. Kuitenkin luokkakaverini sanoivat, että sillä ei ole mitään väliä, miten kouluun pääsee. Tunsin kuuluvani joukkoon heti ja pidän nykyistä journalistijengiä parhaimpana ikinä! Onneksi samassa koulussa oli myös yksi tuttu, joten en ollut siinäkään tilanteessa yksin. Mulla oli alusta lähtien tunne, että nyt elämä tulee muuttumaan paremmaksi. Jatkoin Lohjalla aloittamaani salitreenausta, joka on vastapainona koululle. 

En kadu hetkeäkään sitä, että lähdin Turkuun, Koulu ja kaupunki on ylittänyt odotukseni monin verroin. Ensimmäistä kertaa ikinä on olo, että minä kuulun tänne, tämä on minun kotini! Sama tunne mut valtasi välillä Lahdessakin, mutta nyt tämä tunne tuli entistä voimakkaampana. Täällä on paljon hienoja maisemia, muhun vetoaa kaupunkimaiseman lisäksi jokiranta! Bussiliikenneyhteydet ovat hyviä ja bussikortin avulla liikkuminen onnistuu loistavasti. Vaikka avoliittoon ja yhteiseloon kuuluu pieniä erimielisyyksiä välillä, niin koen, että ne tuovat meitä vain lähemmäksi toisiamme. Huomaan myös "imuroineeni" varsin tehokkaasti mieheltäni Turun murteen puheeseeni. Täällä huomaan, että välillä on kiva käydä moikkaamassa porukoita Karkkilassa eikä kaupunki enää tunnu ollenkaan vastenmieliseltä. Johtuu varmaan siitä, että mun elämäni on täällä! Voisin kuvitella, että valmistumisen jälkeenkin voisin jäädä tänne asumaan, mutta eihän sitä koskaan tulevaisuudesta tiedä. Välillä tulee alamäkiä ja epätoivon hetkiä, mutta ne kuuluvat elämään. Ja apua tilanteeseen kannattaa hakea, jos on yhtään olo, että sitä tarvitsee. Enää mun ei tarvitse laulaa Chisun biisiä, koska tunnen tulleeni vihdoin kotiin!

Kodin ei tarvitse olla myöskään fyysinen asuinpaikka. Mulle esimerkiksi pimeä kaupunkimaisema ihan missä tahansa voi olla hyvin kodikas. Siinä ne valot ja se pimeys yhdessä on jotain helvetin aistikasta. Jos haluan rauhoittua tai jos mua stressaa jokin, haluan yleensä mennä kävelemään pimeälle kaupungille tai katsella ikkunasta rauhassa pimeyteen. Mulle koti on myös siellä, missä mieheni on, koska hänen kanssaan mää tunnen olonni turvalliseksi ja onnelliseksi. Toisaalta tunnen treenisalin tai miehen kotikaupungin melkein kodikseni, koska olen vieraillut kyseisissä paikoissa erittäin paljon. Kaikki riippuu tosin ihan paikasta sekä sen herättämistä fiiliksistä ja muistoista. Jos jokin paikka herättää hyviä fiiliksiä ja siellä tulee käytyä suhteellisen usein, siitä voi pitkän ajan saatossa muodostua "toinen koti". Pidin pitkään "toisena kotinani" Tamperetta kaverini entisen asuinpaikan takia ja silloin siinä kaupungissa tuli viihdyttyä paljon. Suunnittelin pitkään lähteväni opiskelemaan Tampereelle tai pääkaupnkiseudulle, mutta ei Turku huono ole. Tällä hetkellä Turku on suosikkikaupunkini juuri kokonsa ja monipuolisuutensa vuoksi, Lahden tullessa hyvänä kakkosena.

Alussa mainitsemani sanonta pitää mun kohdalla enemmän kuin paikkaansa. En voisi olla onnellisempi nykyisessä elämäntilanteessa. Vaikka kodin tunteeseen liittyy fyysinen asuinpaikka, siihen liittyy oleellisena osana läheiset ihmiset. Voisi paremminkin sanoa, että koti on siellä missä sydän ja läheiset ihmiset ovat! Uskon, että jokainen löytää sen oman paikkansa maailmassa, sen missä voi tuntea olonsa onnelliseksi, ja tietää olevansa kotona. 

Millasessa paikassa sinä tunnet olevasi kotona?
Onko koti sulle myös jokin muu kuin fyysinen asuinpaikka?

4 kommenttia:

  1. Hei Elina!

    Oot ihan loistava kirjoittaja ja sun juttuja lukee mielellään. :) Mun täytyy kyllä yks juttu korjaa.. Lohjan väkiluku. Ei suikaan oo 15 000 vaan n. 47 000. Tuntuu ehkä suurelta, ku Lohjan keskusta-alue ei oo niin iso, mutta totta se on. :D

    - Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos korjauksesta! Mun pitää tarkistaa ensi kerralla faktat ja luvut vähän paremmin. :) Olen luullut koko ajan, että Lohja on pienempi paikka kuin se todellisuudessa onkaan!

      Tässä kyllä meikäläinen ihan mykistyy, kiitos kehuista! :)

      Poista

Hyväksyn ja julkaisen kaikki kommentit, jotka koen asiallisiksi. Jos en julkaise kommenttiasi, sille on varmasti hyvä syy. Kommenttisi tulee näkyviin hyväksynnän jälkeen. Vastaan jokaiseen hyväksymääni kommenttiin.

Kiitos kommentistasi, arvostan jokaista kommenttia! <3