11. maaliskuuta 2013

KEHO ON MUN TEMPPELI

Elämäntapani ja suurin intohimoni kirjoittamisen lisäksi on treenaus. Se on metodi, jonka avulla pysyn järjissäni. Oon asettanut itselleni tavoitteita, mutta suhteellisen realistisia. En tähtää mihinkään kilpailuun tai muuhun vastaavaan koitokseen, treenaan vain itseni takia.

Treenaus on osa elämänmuutosta kohti terveellisempiä elämäntapoja. Oon lähes aina ajatellut, että mun "pitää" treenata, koska "mulla on rajoite". Ei se kokonaan niin ole, toki treenaaminen pitää yllä myös hyvää liikuntakykyä mun tapauksessa. Liikuntakyvyn ylläpitäminen on elintärkeää koko elämää ajatellen, koska mitä suuremmalla todennäköisyydellä haluaa olla hyvässä kunnossa vielä 70-vuotiaana. Välillä mieleeni iskee epätoivo tuon ajatusmaailmani takia. Epätoivo siitä, että en kehittyisi lainkaan, koska olen rajoitteinen ja en saisi haluamiani tuloksia. Treenaan siis tuloksien toivossa, pääosassa lähinnä puhtaasti ulkonäölliset seikat. Treenaamisen tarkoituksena on kaksi puolta; pinnallinen puoli ja terveydellinen puoli. Kolmas asia, mikä saa mut treenaamaan, on se fiilis hyvän treenin jälkeen. Se on se syy, miksi käytän treenaamista stressin lievittämiseen ja yleisen olotilan parantamiseen. Mulla jopa jo treenisalin näkeminen aiheuttaa sen hyvän fiiliksen ja nostaa halun päästä treenaamaan. Se fiilis boostaa lisäenergiaa mulle treeniin ja saa tekemään sarjoja ja toistoja entistä kovempaa. Treenaamistani ja sen vaikutusta elämääni positiivisessa mielessä kuvaa hyvin toteamani lausahdus "Nyt on pakko päästä treenaamaan tai lähtee järki!".

Ajatusmaailma treenaamista kohtaan ja omaa itseäni kohtaan ei todellakaan ole ollut aina näin myönteinen. Vääristyneestä minäkuvasta johtuen olen nähnyt koko elämäni ajan itseni rajoitteisena ja viallisena, joka ei pysty mihinkään ainakaan liikunnalliselta osalta. Joskus epätoivoni on kasvanut niin suureksi, että en halunnut "huolehtia" itsestäni ja ajattelin, että mitä huonommassa kunnossa liikkumiseni on, sen parempi. Ei minusta kuitenkaan voi tulla entistä parempaa liikkujaa, jos jalat ovat eriparia ja oikealla puolella on tuplasti vähemmän voimaa kuin vasemmalla. Voiko liikuntarajoitteinen ylipäätään treenata ja näyttää hyvältä? Tyypillinen "en minä pysty"-ajatusmaailma valtasi silloin mieleni ja annoin kaiken mennä omalla painollaan. Jossain vaiheessa havahduin. Havahduin takaisin elämään. Tajusin, että en voi jatkaa näin! Ei menisi kauaakaan siihen, että olisin nelipyöräisen kulkuvälineen armoilla, jos jatkan tätä itseni kiduttamista. Silloin tuli se ratkaiseva käänne siinä, että asioille on tehtävä jotain nyt tai pian on liian myöhäistä. Siinä vaiheessa en vielä löytänyt treenaamista kuitenkaan. Mulla oli ilmeisesti nuoruudessani tullut yliannostus salimeiningistä, koska se oli osana fysioterapiaani. Kolikon kääntöpuolena saan olla helvetin kiitollinen, koska se auttoi mua myöhemmin löytämään uudelleen treenaamisen. Silloin kuntosali ja rajoite kulkivat käsi kädessä. Siellä käytiin, koska se oli osa kuntoutumista. Siinä ei ollut mitään spesiaalia merkitystä silloin, pikemminkin välttämätön pakko. Olihan siitä hyötyä silloin, mutta se sai aikaan minussa niin paljon mielleyhtymiä rajoitteisuuden suuntaan, että oli pakko vain kestää. Fysioterapian päättyessä kesti vielä aika kauan, kunnes pääsin irroittautumaan vähitellen siitä ennakkoluulosta, että salilla pitäisi käydä rajoitteisena vain ja ainoastaan rajoitteen takia. Olihan siellä käyty vahvistamassa lihaksia, mutta mulle se ei ollut treenaamista sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Muuttaessani Lohjalle jostain sisimmästä syttyi ihmeellinen kipinä. Tajusin silloin, että voisin koettaa treenausta ihan ilman taka-ajatuksia, vapaa-ajanviettona enimmäkseen. Sain vinkin myös ryhmäliikuntatunneista ja kävin testailemassa Zumbaa ja Pilatesta. Ehdottomaksi suosikiksi nousi kuitenkin BodyCombat, jota päätin silkasta mielenkiinnosta kokeilla. Ensimmäisen kerran jälkeen olin jo koukussa! Se kulkee vieläkin salitreenin rinnalla, mikäli raudan nostaminen alkaa tympiä. Treenauksen aloitin siis Lohjan Balanssilla, josta tuli puolen vuoden aikana mulle kuin toinen koti. Mulle tehtiin saliohjelma silloisten Personal Trainereiden avustuksella, jota ehdittiin muokata kerran eli siirryttiin "paikkatreenistä" patteritreeniin, jossa pyörittiin muutaman sarjan verran parin liikkeen ympärillä. Oon aina treenannut kokonaisvaltaisesti, koko meikäläisen kerralla enkä ole jaksottanut tai pilkkonut osiin treeniä mitenkään. Toisaalta nykyisin se voisi olla ihan kivaa vaihtelua. Lohjalla treenaaminen tuntui mielekkäältä ja se treeninjälkeistunne oli ihan mieletön! Niin hyvä fiilis oli jokaisen treenin jälkeen, että jo se sai mut jatkamaan koko touhua.

Suunta muuttuikin yllättäen ja asuinpaikka vaihtui Turkuun. Vanha treenipaikka jäi taakse ikävän kera, mutta mistä löytäisi uuden samanveroisen tai ehkä paremman? Mulle sitten suositeltiin SATS Triviumia ja totesin siinä samalla, että kävi hyvä tuuri, koska kyseinen sali sijaitsee mun koulun vieressä. Aloitin treenaamisen uudelleen siis Triviumissa, jossa oli mahdollisuus herätellä henkiin rakkauttani BodyCombatiin. Sain taas oman saliohjelman ja treenasin alkuun PT:n kanssa. Asetin itselleni tllä kertaa tavoitteeksi juuri tuon voiman lisäyksen oikealle puolelle ja saada lisää erottuvia lihaksia. Treenaaminen lähti hyvin käyntiin ja tuli testiltua myös BodyPumpia, joka ei kyllä vedä Combatille vertoja. Ajattelin, että tästä lähtee uusi innostus treenaamiseen ja alan saada vihdoin tuloksia.

Pitihän mut jotenkin saada maan pinnalle, joten siinä vastoinkäymiset hoitivat sen osuuden. Satuin rikkomaan polveni ensimmäisen kuukauden jälkeen. En vieläkään tiedä, mikä siinä on eivätkä tiedä muuten lääkäritkään. Se alkoi haitata normaaliakin elämää niin pahasti, että jouduin lopettamaan treenin 3 viikoksi. Ei tästä voi syyttää muuta kuin itseäni ja omaa malttamattomuuttani, kuvittelen että mulla on voimaa enemmän kuin onkaan. Nykyisin polvi oireilee harvemmin, mutta mikäli tulee vieläkin kylmiä ja kosteita päiviä, niin protesti voi alkaa. Johtuuko tuo polvivaiva rajoitteesta vai jostain muusta, se saattaa jäädä mysteeriksi. Polveni takia yritän saada treeniini malttia ja edetä hitaasti, koska kyllä niitä tuloksia saadaan silloinkin. Toki joudun luultavasti tekemään töitä tuloksieni eteen enemmän kuin keskivertotreenaaja.

Käytän jonkin verran treenin ohella lisäravinteita, kohtuudella tietty. Proteiinipatukoita syön joskus välipalana ja treenin jälkeen palautus/proteiinijuomaa. Olen kyllä kuullut noiden tuotteiden epäterveellisyydestä niin paljon juttua, että suuremman muutoksen olen yrittänyt saada lautaselleni. Olen alkanut tsekata, mitä pistän suustani alas eli yrittänyt saada itselleni terveellisempiä elämäntapoja lautasellekin. Eihän tuollainen ihan hetkessä tapahdu tietenkään, koska elämäntapamuutokset yleensä vievät aikaa mikäli vanhat tavat ovat päinvastaisia. Suurin muutos positiivisempaan suuntaan treenienkin kannalta olisi vuorokausi- ja ateriarytmin korjaaminen. Nuo asiat vaativat vielä kauan hiomista, mutta hitaasti hyvä tulee.

Onko treenaamisesta tullut eräänlainan muoti-ilmiö? Ovatko ihmiset alkaneet treenata enemmän? Onko "noloa" pitää esimerkiksi blogia siitä, miten treenaa? Nämä kysymykset ovat pyörineet mielessä, kun olen seurannut erityisesti internetin ihmeellistä maailmaa. Omasta mielestä treenaaminen on vain hyvästä, koska se saattaa olla sysäys kokonaiseen elämänmuutokseen ja liikunta missä muodossa tahansa on vain plussaa. Mietin, että onkohan kyseessä eräänlainen coctail party-ilmiö, että itsekin treenatessa huomaa helpommin ihmiset, jotka myös treenaavat. En tiedä, ehkä tai sitten ei. Treeniblogien pitämisessäkään ei ole mun mielestä mitään "noloa", kunhan ei pidä blogia statusta nostaakseen ja oikeasti ei treenaa ollenkaan. Itse en ainakaan vaihtaisi treenaamista enää mihinkään. Esikuvinani ovat nykyään ihmiset, jotka ovat löytäneet itsekin treenaamisen ja kauneusihanteeni ovat muuttuneet treenatumpaan suuntaan. Haluaisin siis olla kuitenkin "timmissä kunnossa", mutta lihaksikkaana eli en enää liian laihana, vaikka aiemmin ihanteenani olivat juuri liiankin laihat ihmiset. Voisin kuvitella, että olisin treenaamisen parissa lopun elämäni. 

Kuukaudessa  parhaita päiviä ovat juuri ne, jolloin joko Fit- tai BODY -lehti ilmestyvät, ne ovat nykyisin ne inspiraation lähteeni. Kaikki kuitenkin lähtee juuri omasta itsestä, koska vain juuri sä tiedät, mitä teet ja mikä on sulle hyväksi! 

Mikä on sinun suhteesi salilla treenaamiseen?
Onko sun mielestä salitreenaamisesta tullut "muoti-ilmiö"?

2 kommenttia:

  1. Tähän mun piti kommentoida jo aiemmin, mut unohdin. :) Itte en treenaa salilla (enää), enkä tykkää ryhmäliikuntatunneista (ainakaa niistä mistä on kokemusta), mutta juoksen. Tai siis... juoksin syksyllä ja talvella oon menny silloin tällöin ja nyt keväällä alkaa taas säännöllistyä. :) Parasta on se lenkin jälkeinen olo ja toimiihan se lenkkikin sellaisena höyryjen pois päästämiskeinona. Et ku pää höyryää niin ei kun vaan lenkille ni mieli piristyy ja tulee levollinen olo. :) Tykkään lenkkeilyssä eniten siitä, et siinä saa olla yksin. Voi vetää täysiä räkä poskella eikä tarvi miettiä sekottaako toisten askeleet tai jotain. Se on myös suht halpaa, kun ei tarvi maksaa salijäsenyyksiä tms. Mut ryhmäliikunnoista haluaisin kokeilla piloxingia, se vaikuttaa mielenkiintoiselta. :) Aion myös kokeilla uudelleen saleilua jossain vaiheessa.

    Kyllähän tää tuntuu vähän olevan sellainen muoti-ilmiö, yhtäkkiä kaikki on niin fit ettei tosikaan. :D Ei siinä sinällään mitään pahaa oo, mutta mua välillä väsyttää se, että monille saleilu tai fitness-elämäntapa on jotenki uskonnon asemassa. Nää salityypit höyryää siitä joskus kyllästymiseen asti. Etenkin mua ärsyttää se lisäravinteiden pakkotuputtaminen, et ei muka voi treenata ilman jotain keinotekoisia aineita. Mie oon vähän kaikkea keinotekoista vastaan. Mutta kukin tavallaan. :) Luen ite blogeja, joissa kerrotaan treenaamisesta ja myös niistä lisäravinteista. Ehkä siinäkin eniten vaikuttaa se tapa, miten niistä puhuu. Ei kaikkien puheet ärsytä. :)

    Fit on muuten hyvä lehti! :)

    -Maria (taas) Oon muuten liittyny lukijaks, mutta en näy tossa lukijat-palkissa jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on hyvä asenne! :) Tärkeintä on se, että tekee sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä välittämättä muiden mielipiteistä.

      Fitness-juttuun sanon vielä sen verran, että ihan aluksi muakin ihmetytti ja jopa järkytti kaikki hehkutus lisäravinteisiin liittyen, mutta näköjään tarpeeksi yllytyshulluna päätin niitä kokeilla kohtuudella. Siinä olet kyllä oikeessa, että ihminen voi treenata myös ilman lisäravinteita. Mulle on usein sanottu, että terveellinen ja säännöllinen ruokailu ajaa saman asian kuin lisäravinteet eli ne lisäravinteet eivät paikkaa sitä, jos terveelliset elämäntavat ovat hukassa. En ole todellakaan mikään asiantuntija näissä lisäravinteissa, mutta itse en tällä hetkellä käytä varsinaisesti mitään muuta lisänä kuin palautusjuomaa. :) Proteiinipatukat toimivat kyllä ajoittain makeisten korvikkeena ja alkoholin läträäminen on vedetty minimiin, koska ei vain kiinnosta. :)

      Fit on ihan loistava lehti ja BODY tulee hyvänä kakkosena, koska niistä saa kyllä motivaatiota!

      Poista

Hyväksyn ja julkaisen kaikki kommentit, jotka koen asiallisiksi. Jos en julkaise kommenttiasi, sille on varmasti hyvä syy. Kommenttisi tulee näkyviin hyväksynnän jälkeen. Vastaan jokaiseen hyväksymääni kommenttiin.

Kiitos kommentistasi, arvostan jokaista kommenttia! <3